Huoltotien ylämäki on pyhätön maineessa Ylläksellä nousutreenejä harrastaville kuskeille. Rankkaakin rankempi nousu koettelee kovempaakin kuskia heti ensimetreiltä lähtien. Nousu ei ole teknisesti vaikea sillä pohjana toimii Ylläksen huipulle asti kulkeva huoltotie. Tie on osittain päällystettyä soratietä. GPS-jäljen lähtöpaikka on Varkaankurun reitin liittymäkohta, joten esimerkiksi Kellokkaalta pääsee kätevästi sorastettua reittiä pitkin huoltotien nousun alkuun. Samalla saat mukavat alkulämmöt nousutreeniin, sillä kylmillä lihaksilla tähän nousuun ei kannata hyökätä.
Heti nousun jyrkällä alkupätkällä kuskista otetaan luulot pois. Alkuosa on päällystettyä tietä, joten pitoa riittää. Muista kuitenkin jakaa painoa eturenkaalle, sillä muutoin voi alkaa pyörä keulimaan. Päällyste päättyy pian, mutta onneksi nousu ei helpota. Puurtaminen jatkuu sorapohjaisella tiellä edelleen kohtuullisen jyrkällä kulmalla. Pian lähestytään reittiristeystä mistä virallinen maastopyöräreitti jatkaa vasemmalle Keskisenlaen ja Yllästunturin väliin. Tietä jatketaan suoraan ylös. Nousu alkaa jälleen hitaasti jyrkkenemään ja on osittain päällystettyä tien pohjaa.
Tässä vaiheessa on syke lähellä maksimia ja otsasuoni pullottaa. Ei hätää, nousu ei lopu vielä. Pienen mutkan jälkeen huoltotie suuntaa kohti mastoasemaa ja on jälleen pohjaltaan soratietä. Hyväksi koettu nousutyyli happojen iskiessä on mutkittelu. Lepopaikkoja tämä nousujen kuningas ei tarjoa, joten ainoa tapa saada edes jonkinlaista helpotusta on ajaa pyörällä siksakkia. Lopulta mastoasema häämöttää vasemmalla ja nyt voi aloittaa loppukirin. Lyhyehkö tasainen osuus loppuu pian ennen Ylläksen huippua ja vielä pitää jaksaa puskea pieni nousu ylös ennen maalia!
Lopulta Ylläksen huippu ilmestyy esiin vaikka nousun aikana moni on uskonut sen kadonneen. Kovin kauaa ei kannata ihailla maisemia sillä lihakset jäykistyvät nopeasti reilun parin kilometrin ähkimisen jälkeen. Huoltotie pitää ehdottomasti ajaa maltilla alas sillä soratiepohja on erittäin liukas renkaan alla. On myös tärkeää muistaa, että kyseessä on huoltotie, joten on hyvin mahdollista, että tiellä liikkuu autoja. Ole siis varovainen! Nousu soveltuu erinomaisesti harjoitusalustana ja kolmella toistolla saat melkein 1000 nousumetriä. Huoltotien nousu on hyvä yhdistää pidempään lenkkiin loppunousuksi. Hyvä resepti on ajaa ensin polkuja 50–60 km pohjalle ja sen päätteeksi kipaista mutka Ylläksen huipulla.
Sanomattakin on selvää, että maisemat tällä lyhyellä reitillä ovat upeat! Harmi, että niitä ei näe hikipisaroiden valuessa ajolasien sisään. 😅